12. huhtikuuta 2018

# MYRKYLLINEN VARTALOKUVA




  Me kaikki ollaan varmasti jossain vaiheessa elämäämme tyytymättömia siihen kuka sieltä peilistä takaisin katsoo. Mä yritän kaikinpuolin olla välittämättä siitä, mutta joka kerta kun peilin edessä seisoo ja uusi vaate _muka_ näyttää aivan kamalalta, on mieli maassa. Mulla kävi näin toissapäivänä. Jälleen kerran. 

Ostin Asokselta Indiedaysin pirskeitä varten mekon ja samaan syssyyn rohkaistuin tilaamaan myös uikkarisetin. Mulla ei ole ollut uikkareita nopeasti laskettuna kuuteen - seitsemään vuoteen. En ole ylipäätään mikään uimari enkä varsinkaan rannalla makaaja joten ei uikkareille ole oikeastaan tarvetta ollutkaan.  Suurin syy ettei mun vaatekaapista ole pitkään aikaan uima-asua löytynyt on se, että olen tyytymätön siihen miltä näytän niissä. Yllätys, yllätys.

Rohkaistuin sopivan mix&match setin löydettyäni ja toiveikkaana puin ne päälleni. Tsekkasin tietty miltä näytän. Pettymys oli taas järkyttävän suuri. Seisoin ryhti matalana, suupielet alaspäin tuijottaen peilikuvaani. Näytin "kamalalta". Samalla hetkellä myös muutamaa minuuttia aikaisemmin kokeiltu gaalamekkokin alkoi näyttää paskalta. Päässä alkoi pyöriä tuttu mantra - " en mä voi lähteä ikinä koskaan tän näköisenä minnekkään."



 Heitin heti biksut pois päältä ja pakkasin takaisin sinne mistä olivat tulleetkin ja mietin että palautan ne heti paikalla takaisin. 

Vaikka ne olivat sopivan kokoiset, 
vaikka ne olivat aivan hyvän näköiset. 

Tiedän sisimmässäni, että jos astuisin biksut päällä parhaiden ystävieni eteen (niinkuin teinkin SOS chatikeskustelun avulla) ja sanoisin, että kertokaa rehellinen mielipide siitä miltä näytän, he sanoisivat että näytän hyvältä (ja juuri tämän vastauksen sain). Millään muulla ei pitäisi olla mitään merkitystä. Sillä mitä joku tuntematon mahtaa miettiä bikinivalinnastani - saatika siitä miltä näytän niissä - ei ole mitään merkitystä. 

Mikä siinä on? Joka kerta tälläisen sovitustapahtuman jälkeen alkaa _KAIKKI_ näyttää huonolta ja koko elämä on pilalla. Tekee mieli heittää vaatekaapin sisältö  roviolle ja jättää vain se suurin teltta jäljelle. Mennä sen jälkeen jäljelle jäänyt teltta päällä peiton alle ja pysyä sielä 6 kuukautta putkeen. Mua ärsyttää se, että vaikka kuinka koen olevani hyvä juuri tälläisenä ne pirun kauneusihanteelliset  sporttiset biksuvartalot rusketuksineen on muka se joka näyttää hyvältä. Kun ei itse näytäkkään samalta kuin malli Asoksen nettisivuilla on lihava ja ruma ja kaikki on pilalla vaikka 

_EI OIKEASTI OLE_. 


Mulla on aina ollut hyvä itsetunto. En ole koskaan välittänyt mitä muut ajattelevat siitä miltä näytän tai mitä villityksiä mulla on milläkin hetkellä päällä. Mua ei kiinnosta vaikka joku jossain kauhistelisikin mun asuvalintoja tai sitä että käytän jotain "joka ei sovi vartalotyypilleni" ( edellä mainittua lausetta inhoan henkilökohtaisesti eniten maailmassa)  - se ei mun aikaa kuluta. Mutta miksi, voi miksi, oman vartalokuvan täytyy olla niin myrkyllinen? En ole hoikka, en pitkä ja mielelläni lahjoittaisin muutaman kolme kuppikokoa pois ja joka tapauksessa olen kuitenkin LIT. Miksi siis en voi vain rokata täysillä biksut päällä ja antaa vähän boobsien roikkua ja jenkkakahvan heilahtaa? Kyllä mä voin. Se etten muka voisi, on vain mun oman pään sisällä oleva pieni saatana joka määrää. 

Coat - RAINS ( Second Hand )
Shirt - H&M
Skirt - Second Hand
Backpack - Second Hand
Shoes - Second Hand 

Joten tämän kirjoituksen myötä, otan biksut tuolta asoksen palautuspussukasta pois ja kokeilen uudelleen. Laitan vaikka jotkut nopeet arskat päähän että saan vähän vauhtifiilistä.  Ja jos saan halveksuvia katseita kesällä makkaroideni kanssa liitäessä jätän ne oman onnensa nojaan ja kiidän. Niinkuin aina ennenkin. Koska mä olen tälläinen. Mun vartalo on juuri tälläinen kuin se on. Voin muokata sitä jos haluan, mutta onko se tarpeellista. Ei. Olisinko onnellisempi hoikalla sporttivartalolla? Ehkä, mutta ihan hyvin mulla nytkin menee. Ja vaikka uuden kokeilukerran jälkeen yhä joku tuntuisi mättäävän, en luovuta vaan hankin uuden setin. Erilaisen. Niin kauan että se paras vaihtoehto löytyy. 
Sitten annan vaan mennä. 

6 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja tässä varmasti kiteytyy monen muunkin ihmisen ajatukset! Ihan hölmöä miten ankara osaa itselleen olla välillä. Jos näkisi jonkun muun ihmisen, joka olisi täsmälleen saman kokoinen ja muotoinen kuin itse on, niin en usko että siitä löytäisi niitä samoja vikoja joita itsessään kuvittelee olevan.

    VastaaPoista
  2. muista, että vaikka muut sanois mitä, mulle oot aina kaunein asia maan päällä !

    VastaaPoista
  3. tosi hyvä postaus. jotenkin niin hyvä oivallus, että vaan sillä sun omalla mielellä on merkitystä, ei sillä tykkääkö joku muu koska loppupeleissä sillä ei oo väliä, onko laiha vai lyhyt vai pitkä vai mikä. koska aina löytyy jotain, pitää vaan tajuta rakastaa itseään just sellaisena kuin on! :)

    VastaaPoista

Nakkaa kommentti! (auts, ei noin kovaa :-D)