29. tammikuuta 2017

# LOVE ME DO - Häämessut ja sieltä löytyneet ideat omiin häihin


Käväisin viime viikonloppuna järjestetyillä Love Me Do - messuilla Naomin kanssa tsekkaamassa vähän meininkejä ja haalimassa vähän hääideoita.  Itselleni messut olivat ihan ensimmäiset laatuaan ja täytyy kyllä sanoa, että olivathan ne aika onnistuneet. Omat häät ne vaan lähestyy ja messujen jälkeen paketti alkaa olla aikalailla koossa! Tärkeimmät asiat on jo hankittu reippaasti viime vuoden puolella ( hääpaikka, valokuvaus, catering ) ja loput koristeista vihkijään toivottavasti hoituisi valmiiksi ennen kesää niin ei hirveesti tarttis stressailla. Vihkijä onneksi on jo varattu joten yksi suurimmista kivistä on tipahtanut sydämeltä. 

Jännittää jo aika mukavasti, että millainen katastrofi me saadaan aikaan :-D Huh, hassua ajatella että tänä vuonna tää on oikeesti totta. Noh, siirrytään itse messuihin ja mun lempijuttuihin joita sieltä löytyi. 










Kuten alussa jo mainitsin, meillä on kokonaisuus ja teema jo hyvin hanskassa. Haettiinkin messuilta inspistä lähinnä kattaukseen, koristeluun ja erilaisiin printti / paperijuttuihin esimerkiksi kutsuihin, menuun ja paikkakortteihin. Siksi olikin ihan super jees, että messuilta löytyi kattauskilpailu jossa osallistujina olivat messuesillelaittajat. Kattaukseenkin meillä on jo pieni haisu, mutta saatiin ihan superisti lisää ideota tsekkaillessa näitä upeita esillepanoja joita kilpailusta löytyi. Tuollaiset Instagram -kyltit olivat olleet hakusessa ja napattiinkin Something Goldin pisteeltä yksi paketti mukaan.  FreiaLeia napattiin myös messiin meidän hääsuunnitteluun. Odotan jo innolla mitä meidän ideoista syntyy heidän käsissään! 





Yksi syy messuille menoon oli lauantain hääpukunäytös sillä ihana Nadja oli messujen Very Important Bride ja mukana mm. näytöksessä. Harmi, etten onnistunut Nadjasta napsaamaan yhtään kunnollista kuvaa, mutta eiköhän niitä löydy jossain vaiheessa ihan hänen omalta blogiltaan. Näytöksessä oli aikalailla perinteistä hääpukuloistoa sekä miesten että naisten osalta mutta erityismaininnan multa saa näytöksessä näkyneet nais- sekä miesparit koska hei - 2017 on vihdoinkin tasa-arvoisen avioliittolain vuosi♡ 




Design Sarandia


Mun suosikki osiot messuilla olivat paperiasiat. Itse kun jonkinsortin taiteilija olen, rakastan tietenkin kanssataiteilijoiden töitä ja messuilta löytyi ihan mahtavia tyyppejä. Oma suosikkini oli Design Sarandia jonka etsyshopista löytyi superihania printtejä, hääbingoja sekä kätevä hääplanner jonka aion todellakin ostaa itsellenikin. Aion osan paperiasioista tehdä tietenkin itse, mutta esimerkiksi kutsu, menu sekä istumakartta on tosi jees saada hyvän graafikon tekemänä. Kutsu onkin jo tulilla enkä malta odottaa lopputulosta! Menu ja istumakartta kaipaavat vielä tekijää joten jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy joku joka osaa graafistasuunnittelua tai tietää jonkun supertyypin kommenttikenttä on vapaa! 

Vikassa kuvassa oleva symppis kirjaan tehty Ohjelma/Menu oli Kierrätyskeskuksen pisteeltä. Tuossa on jotain joka kiehtoo mua tosi paljon! 








Meidän häissä yksi teemoista on, ettei kaikkea tarvitsisi ostaa uutena vaan nimenomaan kierrättää, ostaa kierrätettyä tai lainata. Messuilta löytyikin muutama koristevuokraamo. Koristevuokraamoon käännytään todennäköisesti sitten jos jotain etsimäämme ei löydetä muualta. Kuvissa näkyvät ihanat valokirjaimet löytyvät Somistevuokraamo.fistä. Kukat ja kakut ovat meillä vielä vähän hakusessa mutta onneksi tässä on vielä aikaa! 





Hääpukuasiatkin meillä on aikalailla kondiksessa. Naomi löysi oman pukunsa jo viimevuoden puolella ( kirjoitinkin siitä jo tässä postauksessa ). Itsehän en mekkoon aio pukeutua sillä se ei ole yhtään mun juttu. Meikäläiselle on varattuna frakkitakki Frakkipalvelu Namista ja loput asusta toteuttaa ihana Minna. Oma asuni on suunniteltuna suurpiirteisesti, ainoastaan kaula-asia on vielä hämärän peitossa ja joku tuollainen magee olkapäille saakka ulottuva koru vois toimia aika hyvin! 

Hääjutut tulee olemaan tänä vuonna varmasti aika paljon esillä täällä blogin puolella. Varsinkin kun aion taiteilla itse paljon juttuja ja oon niin innoissani siitä että niin moni ihana ihminen on mukana toteuttamassa meidän hääpäivää. En oikeesti malttais oottaa että päivä viimein koittaa! 

Messut olivat kokonaisuudessaan todella hyvät! Toivon, että tulevina vuosina samaa sukupuolta oleville pareille olisi enemmän valmiita koristeita - ja ihan varmasti onkin! Vielä tänä vuonna täytyy ilmeisesti väsätä MRS & MRS - kyltit itse :-D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakkaa kommentti! (auts, ei noin kovaa :-D)