10. maaliskuuta 2014

# Pieleen mennyt Ystävänpäiväyllätys






Kun kerran mun koko edellis viikko on mennyt pelkästään töissä 24/7 ollessa, palataan hieman taaksepäin ajassa ystävänpäivän tienoille. Vietin ystävänpäivän yksin kotona ihanan kissani kanssa kun Naomi oli matkalla toisella puolella Suomea. Päätin kuitenkin yllättää hänet paluupäivänä..... ja kaikkihan meni tietenkin pieleen haha :-D

Tarkoitus oli viettää ystävänpäivää vähän myöhässä ja päätin, että teen ruokaa, annan kukkia ja lahjan kun Naomi tulee kotiin. Se jo on varsinainen lahja kun MINÄ teen ruokaa. Oon ihan onneton ruuan tekijä... NO, jokatapauksessa Naomi kertoi tulevansa neljän tienoilla kotiin ja aloin hyvissä ajoin leikkaamaan salaattia kun ovikello soi.... Jatkoin salaatin leikkaamista kun ajattelin et se on TAAS joku kaupustelija. Ovikello soi vihaisemmin ja menin avaamaan oven ja kukapa siellä muukaan oli ku  Naomi. ELI KOKO YLLÄTYS MENI PIELEEN :--D Annoin siinä sitten kukkia ja lahjan ja päätettiin että teen ruokaa sitten myöhemmin. Menu oli sydämenmuotoista pastaa, kanaa ja bernaisekastiketta ( en siis todellakaan tehnyt kastiketta itse XD) sekaisin mössönä ja leipäjuustosalaattia. Jälkkäriks tehtiin yhdessä uudella blenderillä pirtelöä.  Kukiksi ostin söpöjä vaaleanpunaisia tulppaaneja ja lahjan sisältä paljastui Fifty Shades of Grey Kappahlia :-D

Onneks Naomi kuitenkin tykkäs mun pieleen menneestä yllätyksestä♥


( kuva pikkusiskoni Instagramista @piiskula )

Lahjoin helmikuun lopussa synttäreitä juhlinutta pikkusiskoanikin ylläolevalla asiallisella kortilla ja lahjalla. Onneksi tämäKIN lahja oli mieluisa♥ Oon hyvä lahjomaan ihmisiä selkeesti♥

Onneks huomenna alkaa kahden päivän vapaa. Viime viikko oli aika.... hullu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakkaa kommentti! (auts, ei noin kovaa :-D)