31. elokuuta 2013

# Few New + What's inside the Goodie Bag?



Ukkosmyrskyä odotellessa uusimmat ostokseni ja Forumin Seppälän avajaisten Goodie Bag. Ostin avajaisista tuon hurmaavan värisen neuleen. Oon ihan hulluna viininpunaiseen. Viininpunainen on se väri, josta tietää, että syksy todella on kohta. En ole ennen oikeastaan piitannut koko väristä, mutta nyt jokin voima on saanut sydämeni läpättämään. En ole myöskään piitannut neuleista ylipäätään. Mulla on vaatekaapissa KAKSI neuletta. Tosi vanha, nukkainen, sähkönsininen akryylikasa jota ei voi pitää ilman, että alle laittaa paidan sillä se kutittaa niin helvetisti ( mutta tykkään siitä silti...♥)  ja ebay "Wildfox" kukkaneule. Nyt joukkoon liittyi tämä kolmas ja olen käyttänyt sitä nyt pari päivää takin sijasta, sillä HEI ulkona alkaa olla jo aika viileä♥ 

Toinen ostokseni oli nuo niitti ballerinat joita olen katsonut jo iät ja ajat. Kaikki ballerinat ( myös nuo) ovat olleet pitkään 19,95€ tarjouksessa ja yllättäen meiltä Kampista on koot loppuneet. Onneksi Forumissa vielä oli!♥ Ballerina kelit alkaa olla jo takana päin, mutta onneksi on olemassa vielä shortsit ja paksut sukkahosut yhdistelmä.... jota käytän luultavasti vielä maaliskuussakin.. haha :'D 

Goodie Bagistä taas löytyi uusi Seppälä Magazine, jota aletaan jakaa ihan kohta myymälöissä. Lehdestä löytyy syksyn Lookbook ja upeita kuvia Cocosta. Kiva alennuskuponki jonka aion mennä käyttämään huomenna vapaapäivän kunniaksi, mustavalkoinen huivi ( hyvät värit!), suloisen sävyinen kynsilakka ja tulevaa Seppälä kosmetiikka"mallistoa" ( voiko noin sanoa?: D) - hiuspuuteri. Pakkaus on ainakin TODELLA fiini ja odotan tosi paljon miten kosmetiikka osastokin tulee muuttumaan♥ Hiuspuuteria en ole vielä kokeillut, katsotaan onko siitä mihinkään :) 

Few news! New knitting and spiky ballerinas from Seppälä.♥ I'm totally in love with burgundy. I already have a burgundy beanie and now this awesome knitting. Burgundy is THE colour of fall. oh gosh, I love fall♥ 

30. elokuuta 2013

# Now I've done something really crazy!





















 Eilen oli hyvät bileet upouudessa Forumin Seppälässä. Liiketila on aivan huikean upea ja fiilis mahtava, sillä porukkaa oli ilmaantunut paikalle niin, ettei välillä liikkumatilaa ollut. Oon ylpeä siitä, että olen duunissa Seppälässä JUURI NYT kun koko konsepti uudistuu perin pohjin. Vaatteet näyttävät upeammilta kuin koskaan ja Forumin liiketilan sekä uuden kampanjan mallikasvon Coco Rochan takia uskon todella, että Seppälä joskus vielä kansainvälistyy kunnolla. Forumin uusi liiketila on aivan järkyn hieno ja nyt toivon vaan et Kamppikin saisi uutta ilmettä :-D Suosittelen kyllä ehdottomasti käymään! Sunnuntaihin saakka Forumissa on kaikki normaalihintaiset tuotteet -30%. Aion itsekkin käväistä vielä viikonlopun aikana tsekkaamassa pari juttua jotka jäivät vielä mietityttämään. 

No anyway! Bileissä oli hyvää juomaa ja pikkupurtavaa, paljon ihmisiä, julkkiksia, bloggaajia ja musiikkia♥ Onneksi menin käymään! Oli ihan superkiva että tälläinen järjestettiin! Bileillassa esiintymässä oli pikkuinen  Ronya ja musaa soittivat DJ - Duo Wino 4ever. Ihastuin erityisesti sovareilta löytyviin Kartellin Ghost tuoleihin♥ Myös paperikassit lämmittävät sydäntä, sillä olenkin odottanut milloin saatais se pilkkupussi edes HETKEKSI POIS.  Mulla oli päällä sekametelisotku joka löytyi melkeinpä ainoina puhtaina vaatekappaleina tällä hetkellä mun matkalaukusta haha :-D 



Shirt - eBay
Necklace - eBay
Bracelet - eBay
Top - Gina Tricot
Shorts - Seppälä
Bag - Seppälä
Heels - Jeffrey Campbell ( bubbleroom.fi)



 Tapahtumassa oli tosiaan -30% ostoetu josta sai vielä -20% työntekijä alennuksen. Olisi ollut hullua jättää huikea alemahis käyttämättä ja ostinkin kaksi vaatetta joita olen miettinyt jo pitkään. Yllä pieni sneak peak niistä♥ Pois lähtiessä jokainen sai vielä mukaan Goodie Bagit ja voin esitellä sisällön, sekä ostokseni paremmin myöhemmin! 

Mutta kaikista tärkein, iloisin ja parhain asia koko illassa oli se, että tapasin VIHDOIN JA VIIMEIN henkilön, jonka olen halunnut tavata niin pitkään... 
 OI VOI!!!!! KRISTA!! ♥♥♥♥ Niin sympaattinen ja iloinen persoona. Oon vielä enemmän innoissani syyskuun Nosturin keikasta NYT kun olen tavannut Kristan face-to-face♥ 

Oli kerrassaan onnistunut ilta! Oliko muita mukana bilettämässä? Onko Forumin seppälä jo tsekattu ja tyhjätty? :) 

27. elokuuta 2013

# L.A Baby




 Lueskelin eilen illalla Cosmoa ja löysin sen sivuilta yllä olevan harmaan beanien. Kävin tänään kokeilemassa sitä Gina Tricotissa ja vitsi miten magee pipo! Oon kyllä ihan intona tulevasta syksystä. Ostin samalla reissulla myös kuvassa näkyvän viininpunaisen beanien harmaan kaveriksi kun oikein pääsin hullaantumaan. Melkein matkaan lähti myös musta YOLO Beanie mutta Naomi katsoi mua sellaisella katseella et YOLOt jäi kauppaan :-D  Kummankin pipon kappale hinta oli 5,95€. ja kummatkin Gina Tricotista. Ginassa oli myös ihan törkeen ihana skottiruudullinen huivi.....♥ Oon heikkona punaiseen skottiruutuun haha! Syksy on ihanaa! 

ps.
Käykää ihmeessä viikonloppuna uudessa, sairaan upeessa Forumin Seppälässä! Meitsi menee huomenna VIP-iltaan tsekkaamaan uudistuneen putiikin ennakkoon ja jaan varmasti kuvia myymälästä ja meiningistä viikonlopun aikana. Kuten kuvasta voi jo lukea Klubikortilla on huipputarjous -30% pois kaikista normaalihintaisista tuotteista ja ensimmäiselle 100 asiakkaalle 20€ lahjakortti! Nyt kantsii käydä tsekkaas! Vannon, että tuutte yllättymään♥ 

I bought today two awesome beanies from Gina Tricot. I saw that Los Angeles beanie yesterday at Cosmopolitan Magazine and fell in love with it. So I needed it. I also bought that burgundy one too. Yay I love autumn so much. Now I already have two cute beanies so I'm kind of ready to autumn : D 

25. elokuuta 2013

# Mickey Mouse Club








 Sunglasses - Seppälä
Necklace - eBay
Bracelet - sammydress.com
Shirt/Dress - H&M
NEW! Mickey Mouse Leggings - H&M
Heels - Jeffrey Campbell (bubbleroom.fi)









Pesin tänään pyykkiä ystävättäriemme pyykkituvassa ja neljä paitaani kutistui vaikka asteet ( ja kaikki muukin) olivat oikein. Kolme paidoista oli mun duunipaitoja. Niistä kahta en ollut pessyt vielä kertaakaan sillä ne olivat ihan uudet. Saumat menivät kieroon, paidat kutistuivat ja tekonahkaiset hihat menivät pilalle. Aion niin reklamoida ne huomenna ja saada uudet tilalle. Alan niin kyllästyä näihin vastoinkäymisiin. Mua koetellaan nyt selkeästi ihan todella. Ihan kuin tämä remonttipaskatilanne ei olis jo tarpeeksi hankalaa. MIKSI AINA MINÄ.................

Onneks mulla on sentään mieltä piristävät uudet legginsit♥ Mikki Hiiri Klubiin liittyminen oli välttämätöntä kun löysin nämä H&M rekistä. Legginsien yhdistäminen mun muuhun vaatekaappiin ( ja tällähetkellä vielä hyvin puutteelliseen kun yli puolet vaatteista hengailee jätesäkeissä.) on aika hankalaa, mutta aina sitä jotain keksii.
VMA tulee tänään ja MTV ei toimi. Nyt en jaksa tältä päivältä tätä maailmaa enää joten painun nukkumaan!
Ehkä pari mozzarellatikkua ensin....

My new Mickey Mouse Leggings from H&M! So awesome♥