16. heinäkuuta 2011

# I don't care what they say, It's real for me. The End.



Aluksi lue tämä ; Part 1 "clik"

Kärry täynnä kahvia, pieniä lauantaipusseja ja kovettuneita leivän kannikoita kiertää junan ykkösestä vitoseen. Unelmoin jälleen Tylypahkan pikajunan kiltistä tädistä ja tämän pullollaan erimakuisia sekä suussasulavia herkkuja olevasta karkkikärrystä. Valitettavasti matkustan Suomessa, tavallisella pendolinojunalla ,eikä vieressäni istu Harry Potter kädet täynnä kiiltäviä kolikoita. 
On aika.

Mulla on kamala kiire. kengät hankaa ja veristä rakkoa suojannut laastari repsottaa. IKEAn painava kassi hiertää olkapäätäni kun yritän juosta ajoissa määränpäätäni kohti. Suuri näyttö narinkkatorilla saa mut kuitenkin hidastamaan askeleitani, miltei pysähtymään. Kaikki päättyy. Huomaan pidätteleväni kyyneleitä. Kaikki todellakin päättyy. Säpsähdän ja tajuan missä olen. Hieron vaivihkaa kostuneita silmiäni. Jatkan matkaani. 

Täällä mä istun. Täydessä punaisella sametilla verhoillussa suuressa salissa kuhinan, kikatuksen ja tuoksujen keskellä. Mulla on töitä aamulla ja kello on kohta yli puolen yön. Se ei kuitenkaan saa haitata nyt. Tähän loppuu virallisesti mun lapsuus. 10 vuotta sitten ei ollut 3D-laseja. Toivon ettei niitä olisi vieläkään. Kello on 00:07 ja on ensi-illan aika. 

Istun halvaantuneena paikoillani. Pahus, mun on pakko olla itkemättä. Mä oon jo iso tyttö. Inhottavat lasit peittävät kyynelten suolaamia silmiäni. Haukon henkeäni. Mä en pysty tähän. Elokuva on pyörinyt vasta minuutin. 


Koko elokuvan ajan istun katse naulattuna valkokankaaseen. Ärsyynnyn takana istuvista ihmisistä, jotka kommentoivat toisilleen venäjäksi ja vieressäni istuvaan noin kymmenenvuotiaaseen tyttölapseen , joka kikattaa kovaan ääneen "jotkut itkee täällä". En pysty pidättelemään kyyneleitäni enää matkatessani Harryn mukana Severuksen muistoihin. Katson läpi kosteiden silmien häntä, kun hän halaa rakkauden kohdettaan Lilyä, viimeisen kerran ja hänen sydämensä on lakannut jo lyömästä. En melkein pysty pidättelemään kyyneleitäni tätä kirjoittaessakaan. Kun Molly tappaa Bellatrixin ja Harry nappaa Voldemortin seljasauvan, tiedän lopun olevan lähellä. 
Tiedän kaiken kohta päättyvän. 

19 vuotta myöhemmin ja tiedän kohta valojen syttyvän hiljalleen päälle, ihmisten nousevan ja lähtevän. Minua itkettää, mutta kyyneleitä ei ole enää jäljellä. Tuijotan valkokangasta liikkumattomana ja näen Harryn, Ronin ja Hermionen kuljettavan lapsiaan kohti omia suuria seikkailujaan. Tuttu melodia saa minut haukkomaan henkeäni. Minulle ei riitä enää ilma tässä salissa. 

Lopputekstit alkavat, ihmiset taputtavat, alkavat nousta nauraen, itkien, iloisesti rupatellen ja  katselen itseäni salin katosta. Huomaan taputtavani muiden mukana. Pysyn paikoillani, olen halvaantunut.  Käteni tärisevät, en saa sanottua sanaakaan ja jalat kantavat hädin tuskin. 
Kaikki päättyi.

10 vuotta sitten, 10 vuotias minä odotin jännittyneenä Weedin kanssa kaksi tuntia aikaisemmin taataksemme parhaimmat paikat Jalasjärven jo edesmenneen tähtikinon portailla. Kun pääsimme sisään, minulta puuttui muutama kolikko ja olin vähällä päästää itkun. Pienen tytön pelasti kuitenkin mukava nuori nainen ja pääsimme Weedin kanssa katsomaan Viisasten kiven. Nyt olen 20, Helsingissä, ja kävin katsomassa elokuvan ensi-illassa. Olen aikuinen, ihan niinkuin Harry, Ron ja Hermionekin taitavat olla. 

Tiedän, että maailma, jossa kravatin väristä ja kaavun kauniista eläinkuvioidusta laatasta tietää mihin tupaan kuuluu, tulee pysymään ikuisesti sydämessäni ja haluan, että omat lapseni tulevat kuulemaan kaiken tästä taianomaisesta maailmasta. Haluan heille yhtä mielikuvituksellisen ja mahtavan lapsuuden kuin itsellänikin on ollut. 

Kymmenen vuotta ja nyt ovet Tylypahkaan suljetaan. Vaikka kirjeitä lukuvuosille ei virallisesti enää lähetetäkkään kaikki se säilyy kuitenkin syvällä, syvällä sisimmässäni. Kirjojen ja elokuvien kautta, Tylypahka on kuitenkin auki kaikille milloin ja missä vain. Aina ja ikuisesti. 

Expecto Patronum. 
Tuo loitsu... tiedän, että se lukee vielä minussa. Ikuisesti.


10 kommenttia:

  1. En oo päässy ees kattoon tota leffaa vielä, mut jo tää sun teksti sai mut itkemään. Herran jestas, mitä sitten tapahtuu ku meen kattoon ton? Oon varmaan kävelevä Niagaran putous.

    VastaaPoista
  2. meinas tulla itku ku luin tän ;_; mulla oli aivan samanlaiset fiilikset ku sulla, tuntu että oisin ite voinu kirjottaa tän tekstin.

    mutta onneksi kirjat ja elokuvat eivät häviä minnekkään, vaan niiden mukana voi edelleen palata tylypahkaan. ♥

    VastaaPoista
  3. Mä itkin silmät päätäni sillä leffateatterissa ja ku lopulta nousin siitä penkiltä ylös mun jalat täris nii etten meinannu pysyy pystyssä. Harry Potter on mun lapsuus ja jotenki tuntuu et kaikki loppuu. Ne kirjat on yhä täällä mua varten ja tiiän, että voin palata tylypahkaan niin usein ku haluan mut oon silti surullinen. Monet ei oikeesti ymmärrä miten paljon ne merkitsee mulle. Ne on auttanu mut niin monesta läpi ♥

    VastaaPoista
  4. sama ku noil edellisilki:'(

    VastaaPoista
  5. Mäki olin ihan itkun partaalla koko leffan ajan. Ja tosiaan Severuksen muistoja kattelles en vaan voinu enää pidätellä... On jotenki tyhjä olo nyt. Mutta matka on ollut hieno.
    -Riikka-

    VastaaPoista
  6. mäki tosiaan märisin kaverin kanssa ihan hirveenä ku käytiin torstaina se kattomassa D: nyt ens viikon alus vielä mennään uudestaan katsoon se ja varmaan märistään taas niinku viimestä päivää :c ♥

    VastaaPoista
  7. Eepu, hope not ♥

    Ano, totta ♥

    Taisuke, ymmärrän täysin miltä susta tuntuu. Tuntuu niinku kaikki olis ohi vaikka aina voi katsoa elokuvat uudelleen tai lukea kirjat. Mutta se siinä onkin, ei tule enää uutta. Ei tule enää mitään. Se on sitten sitä samaa aina... gaah en kestä.

    ano, ♥

    Riikka, matka on ollut kyllä kokemisen arvoinen ja kyllä... tyhjää on täälläkin..

    Ano, mä en taida mennä kattoon uudelleen, kerta riitti .___. ootan sit sitä DVD:tä... ♥

    VastaaPoista
  8. ipanat oventakana kaks tuntia aiemmin XD
    puhumattakaa kaikista niistä hienoista jutuista lamminjärvellä ja.... voivoi, kaikkee sitä onki ollu.

    VastaaPoista
  9. Mäkin itkin viimeisessä leffassa. Se tunne kun lapsuutesi palaa Tylypahkan muodossa poroksi, ja lempihahmosi kuolee. Muistan vieläkin, kun olin 7 ja äiti luki mulle kahta ensimmäistä kirjaa. Nyt kun päätin lukea ne kaikki uudestaan, Niagaran vesiputoukset vaan tulee tulemistaan mun silmistä, kun kaikki oli aluksi niin hyvin ja kaikki olivat yhdessä. Yritin pidätellä itteäni ekaks, mutta sitten Severuksen tarina tuli ja otteet ittensä hallitsemisesta meni. Fredin kuolema oli kaiken huippu, syke nousi, ei saanut kunnolla henkee, ja koko naama oli kyyneleistä märkänä. Jotkut tais nauraakkin mulle.

    Mun mielestä paskat mitään pääty. Taika ei pääty minnekkään koskaan.

    VastaaPoista
  10. weedi, ♥♥♥♥♥♥

    Kathryn, en voi käsittää miksi jotkut nauraa kun toinen itkee. Tuun surulliseksi pelkästä asian ajattelemisestakin : ( Periaatteessa tää koko juttu nyt päättyi, mutta ei se katoa. Se päättyi, koska mitään uutta ei enää tule.

    VastaaPoista

Nakkaa kommentti! (auts, ei noin kovaa :-D)